Oranssi joustofrotee ja resori on muistaakseni Hannan Kankaasta, musta joustofrotee Eurokankaasta. Mustien housujen koko on 98cm ja oranssien 104cm. Kovin suurta eroa ei ole, leikkaan tosin vähän summittaisesti kankaat yleensäkin, joten toisessa saattaa olla reippaasti enemmän saumanvaroja. Ensi kerralla pitää muistaa, että kaava on tehty kuminauhavyötärölle, joten kun tekee resorivyötärön, kaavaa pitää alentaa, ettei mene turhaan kangasta.
Applikointiin olen aivan hurahtanut, mutta se varsinkin jää usein vain ajatuksen asteelle. Suunnittelu ja kaavojen piirtäminen vielä menettelee, mutta on todella vaikea saada aikaiseksi silitysraudan esille ottamista, tukikankaan kiinnisilitystä ja eri osien leikkuuta. Toinen syy helpoilla tähdillä aloittamiseen oli myös ompelu - kovin siistiä jälkeä ei nimittäin tullut. Olin jo pariin pipoon vähän kokeillut, mutta niiden laatu ei kestä julkaisua... Nyt olen mielestäni löytänyt aika hyvät säädöt, mutta siistiä jälkeä on silti vaikea saada koko kuvan alueelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti